tiistai 25. maaliskuuta 2014

Raakaa herkuttelua..

Viikonloppuna minulle tarjoutui mahdollisuus osallistua (uuden blogiyhteistyökumppanini) GreenStreetin järjestämään raakakakku workshoppiin.



Otin ilolla tarjotun tilaisuuden haltuuni ja kipitin lauantaina aurinkoista Kalevankatua pitkin GreenStreetin tiloihin. Kurssin aikana tekemämme kakut oli aivan mielettömän hyviä ja sain vielä siinä samalla tutustua uusiin ihaniin ihmisiin! 




Raakakakku workshopissa on siis ideana keskittyä noin parin tunnin ajan vain ja ainoastaan herkullisten raakakakkujen tehtailuun ja lopuksi tietenkin niiden maisteluun. Yksitoista henkinen ryhmä jaettiin kolmeen pienempään porukkaan ja jokainen pienryhmä sai itselleen oman kakkureseptin. Valmistettiin siis yhteensä kolme erilaista kakkua. Meidän ryhmä sai tehtäväkseen mutakakun ja todella hyvä tulikin! Mulla vaan kuola valuu, kun fiilistelen niitä kaikkia ihania kakkuja..

Ja mikä parasta, kaikki ne herkut koostui puhtaista, sekä ravinteita pursuilevista raaka-aineista.

Ei voi kun suositella! 





Huh..mulla jäi erityisesti puolukkainen kinuskikakku raikumaan makunystyröihin, enkä malta odottaa, että saan sitä syödäkseni taas uudestaan.. 



Mun on tässä varmaankin aivan pakko kohta alkaa kakun tekoon..heh.
Mutta jos sulla ei oo vielä raakakakkuilut hallussa, niin älä epäröi ilmoittaa itseäsi mukaan seuraavalle kurssille klikkaamalla tästä! Ja vaikka itse olen raakakakkuja jo aiemminkin tehnyt, niin sain workshopista siltikin muutamia uusia vinkkejä, sekä herkullisia resepti-ideoita. Niin ja tuli muuten vielä mieleen, että workshopin voi halutessaan varata vaikka työpaikan virkityspäivän teemaksi. Raakakakkukurssin lisäksi järjestetään myös suosittua raakasuklaakurssia, jonka itsekkin kävin Joulun alla.




Ja pakkohan mun on vielä sen verran paljastaa, että yhteistyöni GreenStreetin kanssa on vasta aluillaan ja jatkoa seuraa.. Odotan siis innolla yhteistyön jatkoa inspiroivan ja iloisen Johanneksen kanssa, joka kyseistä lämminhenkistä yritystä luotsaa. Kiitos kakkuilusta hänelle! Sekä tietenkin suloiselle Heidille, joka lauantaista workshoppia houstasi!

Kakkuterkuin, 
Tiia :)

Ps. Uusimmassa Fit -lehdessä (4/2014) vilahtaa muuten tutut kasvot kaikille blogiani lukeville. :) 
Niin ja sisältää se myös pienen jutun vuosi sitten alkaneesta ruokaremontistani!

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Viljaton pizzapohja

Olen aina rakastanut pizzaa. Tai no joo, ellei oteta huomioon varhaisia vuosiani, jolloin olin ronkeliakin ronkelimpi (vanhemmilleni sympatiat siitä). Silloin suostuin syömään pizzasta ainoastaan vaan sen pohjan. Päälliset oli siirrettävä sivuun ja kaiverrettava pois tomaattikastiketta myöten. Muistan kerran, kun muut tilasivat remontin keskelle pizzaa, niin minulle tilattiin pelkkä pohja..

Myöhemmin pizza on kyllä maistunut ja hyvin, lisukkeineen päivineen. Ja jos teen itse pizzan, niin haluan täyttää sen reunoja myöten ja paksulla täytekerroksella. Liekö se jotain menneiden vuosien paikkailua, heh. 

Keliakiani todettiin vuonna 2001 ja siinä oltiinkin sitten tiukan paikan edessä, kun monestakaan paikasta ei silloin vielä saanut gluteenitonta pizzaa. Muistan muutamiakin kertoja nieleskelleeni itkuja, kun porukasta muut herkuttelivat pizzalla ja itse katsoin vierestä. Onneksi nykyään tilanne on toinen ja monestakin paikasta saa pizzan gluteenittomalla pohjalla. 

Vuosi sitten ruokaremonttini yhteydessä jätin hyvästejä viljoille, myös sille gluteenittomalle. En kokonaan, mutta pääsääntöisestä ne jäivät pois perusruokavaliostani. Kauhukseni tajusin, että siihenhän lukeutuu pizzakin.
Kunnes sitten löysin aluksi kookosjauhopohjaisen pizzan ohjeen ja sittemmin bongasin yhdestä edesmenneestä blogista täysin jauhottoman pizzapohjareseptin! Pohja on niinkin yksinkertainen, että se ei pidä sisällään kuin kukkakaalia, vuohenjuustoa, kananmunan ja psylliumia, joka sitoo ainekset yhteen.
Ja voin kertoa, että hyvää on ja terveellistä! Se jota jännittää kyseiset ainesosat, haluan kertoa, että pelot on tarkoitettu voitettaviksi ja lopussa kiitos seisoo! 

Tämä pizza ei turvota, eikä harmita. Liiallisesti nautittuna kylläkin kukkakaalin vaikutukset voi ilmetä hajumuistoina.. :D Kohtuus kaikessa..

Here it comes!



Kukkakaali - vuohenjuusto pizzapohja

(n. 2-3 hengelle)

Viljaton, lehmänmaidoton

1 iso kukkakaali
80-100 g vuohenjuustoa
1 kananmuna
2 rkl psylliumia

Täytteeksi, mitä ikinä mielit. :)

Aloita lämmittämällä uuni 200 asteiseksi. 
Revi kukkakaalin nuppuosat irti toisistaan ja laita ne blenderiin tai monitoimikoneeseen. Surauta kukkakaali ihan pieneksi muruksi. Kaada murut sen jälkeen vedellä täytettyyn kattilaan ja kiehauta noin viitisen minuuttia, jotta kaali pehmenee.
Aseta lävikön päälle harso tai huokoinen keittiöpyyhe ja kaada kukkakaalit kankaan päälle. Suosittelen valuttamaan kukkakaalimurujen päälle vähän haaleaa vettä, jotta et poltaisi sulosormiasi seuravassa vaiheessa.

Niputa sen jälkeen harso tiukasti suppuun ja puristele ylimääräiset vedet pois. Pötkäytä sitten kukkakaalimöykky sopivan kokoiseen astiaan, jossa voit valmistaa lopun taikinan valmiiksi.

Vuohenjuuston vuoro. Surauta se sileäksi tahnaksi monitoimikoneessa tai sauvasekottimella. Kaavi tahna kukkakaalimöykyn joukkoon ja sekoita. Riko sekaan kananmuna ja lisää halutetssasi psylliumikuitua sitomaan taikinaa. Sekoita huolella, käsin tai nuolijalla.

Kaada hyvin sekoitettu taikina uuninpellille ja painele se käsin isoksi levyksi. Esipaista pohjaa 30-40 minuuttia (uunista riippuen) ja lisää täytteet vasta sen jälkeen. Paista valmista pizzaa vielä noin vartin verran. 

Nauti!

Ja herkullisen pizzanhan kruunaa aina hyvä seura. <3

-Tiia