keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Ravintolapäivä ja Avokadokreemi leivokset

Neljästi vuodessa järjestettävä ravintolapäivä pidetään taas tämän viikon lauantaina 16.11.
Minulla on ensimmäistä kertaa mahdollisuus osallistua tapahtumaan. En siis kertaakaan ole vielä onnistunut pääsemään mukaan.  Edes asiakkaana. Nyt kuitenkin saan olla mukana ja vieläpä perustamassa omaa Pop up -ravintolaa! Meitä on mukana kolme luomuruokaan hoksahatanutta naista ja omin pikku kätösin valmistamme halukkaille herkkusuille lounasta! Tarjolla tulee olemaan lämmintä juureskeittoa, siemenleipää ja raakaleivonnaisia. Tietysti luomulaatuisen kahvin ja teen kera. Gluteenitonta kaikki.
 Ravintolan nimi on "Joku MUUU". 
Nimi kumpuaa siitä, ettei missään tekeleessämme ole käytetty lehmän maitoa, eli tarjolla on siis jotain MUUUta. Ravintola sijaitsee Helsingin Kampissa ja tarkka osoite ravintolaamme on Lapinlahdenkatu 7. Kaikki ovat tervetulleita! Noin viidellekymmennelle on varattu syömistä. Ole siis ripeä. "Joku MUUU" on avoinna klo. 10 lähtien ja sulkee ovensa klo 14. Varaa mukaan käteistä, sillä korttteja ei valitettavasti pysty ravintolassamme vingutella.

Seuraavassa vähän esimakua tarjolla olevasta raakaherkku osastosta. Lisäksi löytyy suklaakakkua ja porkkanaleivoksia.



Raakasuklaiset avokadokreemi leivokset

(munaton, maidoton, sokeriton)

12 pientä tai 6 isoa


Pohja

1 dl taateleita
1 dl saksanpähkinöitä
2-3 rkl raakakaakaojauhetta
Ripaus laatu suolaa (esim. ruususola)

Avokado -suklaa kreemi

1,5 kypsää avokadoa
3 rkl raakakaakaojahetta
2 rkl Lucumaa
2 rkl neitsytkookosöljyä
pikku loraus juoksevaa luomuhunajaa tai muuta lempi makeuttajaasi

Liota taateleita muutama tunti tai yön yli. Kaada liotetuista taateleista liotusvesi pois ja murskaa sauvasekoittimella/monitoimikoneella ne, sekä saksanpähkinät. Sekoita kaakaojauhe joukkoon. Tee taikinasta pieniä palloja ja painele sormin pallot haluamallesi tarjoiluastialle tai pieniin leivosvuokiin. Laita palleroiset jääkaappiin jähmettymään.

Valmista nyt avokado kreemi. Survo pehmeät avokadot sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Yritä välttää vihreitä "sattumia". Lisää loput aineet tahnan sekaan. Laita tahna pursotin pussiin ja pursota kauniit ruusukkeet jääkaapissa jähmettyneiden palleroisten päälle. Koristele valmiit leivokset lemppari pähkinälläsi. Laita leivokset vielä takaisin jääkaappiin ja ota pois vasta hetki ennen tarjoilua.

Jos satut lauantaina pyörimään kulmilla, niin poikkea ihmeessä herkuttelemaan! :)

-Tiia

2 kommenttia: